No okei, myönnetään sitten, pääsiäismunaahan sitä oikeasti odotetaan.. Huh, onpas kamalaa olla kipeänä töissä, maanantai ja tiistai meni kotona sängyn pohjalla, mutta nyt ei enää kukkaro antanut periksi jäädä löhöilemään, joten ei kun töihin vaan. En kyllä ole saanut mitään aikaiseksi, kunhan istun ja olen. Tämähän kuulostaa melkein siltä niin kuin joskus muulloin oikeasti tekisin jotain,hihi. Hieman houreista juttua saattaa lähteä, kuumeen piikkiin kaikki vaan.

Mitäköhän uutta juttua sitä kertoilisi..No, olen tässä alkanut harkitsemaan muuttoa keskustaan. Syitäkin on kertynyt jo monia. Ensimmäiseksi, mie haluaisin asua edes joskus keskellä tapahtumia (vrt. Mikkeli ja opiskeluaika), olla käyttämättä tuntia bussissa aina kun haluaa käydä kahvilla kavereiden kanssa ja säästää taksimaksuissa viikonloppuöisin kun Nitelinkin pysäkki on taas päässyt unohtumaan. Hyvä ensimmäinen syy. Toiseksi tykkään ihan liikaa omasta naamastani antaakseni Corduffin, paikallisen slummin, kakaroiden viskellä sitä kivillä bussin ikkunoiden läpi. Ja seuraavat syyt ovat vielä harkinnan alla.

On muuten aika jännä, miten ihmissuhdekuviot tapahtuu aina ryppäissä. Välissä ei tapahdu mitään ja sitten yhtäkkiä tapaat kaikki mielenkiintoiset ihmiset kerralla. Miten siinä sitten tulisi käyttäytyä, antaa vastakkaisten osapuolien olettaa että ovat ainuita, myöntää suoraan etteivät ole ainoita taottavia rautoja vai oikeasti keskittyä yhteen ja huomata jossain vaiheessa sen yhden olleen väärä yksi? Hirmu hankalaa. Joka tapauksessa, olen hieman harjoitellut portugalia. Ja tiedän missä San Paolo sijaitsee. Että en mie nyt ihan patalaiska ole tiedon hankkimisen suhteen. Niin :)

Olsikohan se Ulla jo tyytyväinen, en mie jaksa rnää enempi kirjoittaa. Väsyttää ja on nälkä ja tekee mieli kaakaota. Vali vali vali.

Ai niin, rastakuva vielä loppuun niin loppuu rutina todisteiden puuttumisesta. Tack och adjö!
56173574.jpg