No niin. Se on sitten maanantai-ilta ja taas yksi viikonloppu takana päin. Itse asiassa ensimmäinen lauantai jonka vietin ilman alkomaholin tippaakaan istuen kämpillä. Asiaan tosin saattaa vaikuttaa väkivallaton luonteeni ja keskustassa hallinnoineet Gardan (poliisin siis) rynnäkköjoukot. Kun lauantai-iltana, tai minä tahansa iltana, tulee Englanti vastaan Irlanti rugby-peli, kannattaa pysyä kotona jos on onnettomuusaltis. Jos joku ei sitä tiennyt, minulla on paha taipumus olla sellainen. Tai no ei, joskus vaan sattunut hupsusti. Ja ikinä ei omasta syystä, se nyt tuotakoon esiin tässä.

Hmm..mitäköhän uutta kerrottavaa tässä olisi. No ainakin se, ettei ikinä kannata mennä nigerialaiselle kampaajalle hankkimaan rastoja. Ei hyvä suunnitelma. Ja myöskään ei ikinä kannata antaa laittaa tai laittaa itse päähänsä Dax Waxia. Se ei sitten lähde millään pois. Alleviivaus sanalle ei millään. Pukukoodi ja pipo-huppu -yhdistelmä on hieman ristiriitainen. Tässä nyt viikon ollu hiukset ihan limassa. Huoh. Ja kyllä kyllä, kaikkea on kokeiltu. Tai ainakin melkein. Astianpesuaineella olen pessyt ehkä noin 20 kertaa. Sama ku pukeutuisi pilkkihaalariin auronkorannalle ruskettumisen maksimoinniksi. Myöskään mikään shampoo ei ole toiminut. Kynsilakanpoistoainekin tehosi vaan päänsisäisesti, ja liottamiseen ostettu viina meni illan viihdykkeeksi. Eli bannaan Dublinin afrikkalaiskampaamot.

Enpä ole tainnut mainita myöskään liftaamisen vaarallisuudesta. Tai no, ei se tapaus liftaamiseen oikeastaan liittynyt, vaan pelkästään pieniin sattumiin. Olinpa tässä jokin aika sitten keskustassa juhlimassa, ja yllättäen en osannutkaan laskea varojani kovin tarkkaan, joten kotiinlähdön aikaan lompakko huusikin eioota. Niinpä sitten peukku pystyyn ja jonkun pakettiauton kyytiin. Sattuipa sitten ikävästi, että ovi aukesi vauhdissa. Tähän kyllä olen koko ajan sanonut, että joku ulkopuolinen sen avasi, niin kuin asia varmasti onkin. Ilmeisesti sitten pamautin naamani ensin oveen ja tipuin takaraivo edellä katuun. Tai jotain sinne päin. Hieman pätkittäiset muistikuvat tapahtumasta. Joka tapauksessa lopputulos oli asteittainen herääminen sairaalasta, jossa päivystävä lääkäri, nuori ja komea mies, poltti juuri nenästä verisuonia kiinni. Noh, nimeä kysyttäessä vastasin olevani Mary O'brien Watervillesta, sairaalalaskujen pelossa. Saahan sitä joskus huijata, saahan?

Seuraavana maanantaina töissä olinkin sitten mielenkiintoinen näky: silmä mustana, käsi kantositeessä ja aivotärähdyksestä johtuen äkkinäistä liikehdintää naisten huoneen suuntaan. Oih, olinpa kyllä erinomaisen kaunis näky. Tiimikavereille tästä hieman noottia, jos kaveriin sattuu niin pilkkaaminen ja nauraminen on aika epälojaalia toimintaa. NIIN. Noh, se siitä. musta silmä hoidettu ja käsikin toimii solisluun paikalleen rusauttamisen takia.

Siirrytäänpä sitten Suomen lomaan. Olikin antoista aikaa. Baarimikoille huomioksi, jos ihminen tulee rentouttavalle lomalle, ilmaisten juomien tarjoaminen ei aja asiaansa. Tuloksena siis hillitön juhlintaputki, ja kamalaakin kamalempi lento kotiin. Mutta ystäviä oli ihana nähdä, ja tulipahan koettua julkinen baari-itkuilukin, tässä iässä. Hieman noloa ehkä, mutta enpähän ollut ainoa. Asiasta kukkaruukkuun, tai paremminkin toiseen pulloon, on se jännä että kun on hetken poissa hankien keskeltä, niin heti niihin kompastelee. Toisena lauantai-iltana olin turvallani aivan tasan koko ajan. Johtui varmaankin liukkaudesta.

Mutta juu, jospa sitä alkaisi töitäkin tekemään, onhan nuita vielä puoli tuntia jälelläkin.

Hip hei ja seuraavaan kertaan!

-Maija-